Perjantai, mikä ihana (teko)syy!

Kysyin eräänä päivänä Treffissä baarin takana hyörineeltä Yiulta (kerrotaan tyypistä myöhemmin vähän lisää, just wait), miten näistä pimeistä ja pitenevistä syysilloista selviää varmimmin. Vinkki oli niin hyvä, että sinunkin kannattaa kokeilla.

Vastaus on baarimikon maailmassa aina erinomainen drinkki. Tässä reseptissä saa jäät skipata ja nauttia lämmöstä.

Ensinnäkin, hanki kauppareissulla sitruuna, tuoretta inkivääriä, tummaa rommia ja piparminttuteetä. Irtoteestä saa asiantuntijan mukaan vahvemmin maun esiin, harkitse siis ainakin vakavasti sitä pussiteen sijaan.

inkiva%cc%88a%cc%88ri sitruuna

Kun olet kotona ja valmis toimintaan, homma menee näin:

Hauduta piparminttuteetä ja lisää pari viipaletta tuoretta inkivääriä veteen. Siivilöi muutaman minuutin jälkeen tee ja inkivääri pois.

Laita lasin pohjalle noin 4 cl tummaa rommia. Lisää maun mukainen lusikallinen hunajaa. Purista yhdestä sitruunalohkosta mehu ja kaada uutettu teevesi lasiin.

Koristele sitruunalohkolla ja inkivääriviipaleella. Ota mukava asento sohvan nurkasta ja nauti.

Huomion arvoista on sekin, että rommi on usean salaisen palvelun agentin (eli ravintolatyöntekijän) mukaan paras flunssalääke. Vink vink.

Treffi on auki vuoden jokaisena päivänä.

Avoinna joka päivä!

Ma – To 10.00 – 24.00
Pe – La 10.00 – 04.00
Su 12.00 – 22.00
(Anniskelu päättyy puoli tuntia ennen sulkemista)

Keittiö avoinna
Ma – To 10.30 – 22.00
Pe – La 10.30 – 23.00
Su 12.00 – 21.00